tiistai 28. marraskuuta 2017

HJK:n kulmapotkut kaudella 2017

Tein aiemmin Twitterin puolella taulukon Veikkausliigajoukkueiden kulmapotkuista.



Taulukosta nähdään joukkueiden kulmat ja niitä vastaan annetut kulmat sekä näistä syntyneet maalit. HJK:lla oli selvästi eniten kulmapotkuja ja se pystyi viimeistelemään 16 maalia kulmapotkuistaan. Viimeistelyprosentti 6,9 on parempi kuin millään joukkueella viimeisten kolmen kauden aikana.




Kuvasta nähdään, että joukkueiden tehoissa on merkittäviä eroja kausien välillä. Erityisesti HJK:n luvut ovat kaikkien kolmen kauden osalta täysin erilaisia. Kaudella 2015 HJK:ta vastaan tehtiin suhteesssa eniten maaleja kun taas kaudella 2016 lähes vähiten. Kolmen kauden keskimääräinen viimeistelyprosentti kulmapotkuista oli Veikkausliigan tasolla noin 3,3 %. Tämä tarkoittaa siis, että keskimäärin noin joka 30. kulmapotku johtaa maaliin. 

HJK:n kauden 2017 kulmapotkut


Kävin läpi Ottelukeskuksesta kaikki HJK:n kauden 2017 kulmapotkut. Valitettavasti kuvamateriaali oli hieman rajallista joidenkin tilanteiden osalta ja esimerkiksi elokuun HJK-RoPS -ottelun kulmapotkut puuttuivat kokonaan. Jätin aineistosta huomiotta sellaiset kulmapotkut, jotka annettiin aivan pelin lopussa ajan pelaamiseksi tai olivat hätäisiä harjoittelemattomia kuvioita (yhteensä 8 kpl). Varsinaisia kulmapotkuja HJK antoi 225 kappaletta, ja niistä tai niiden jälkitilanteista tehtiin siis 16 maalia, eli todellinen konversio-% oli hieman yli 7 %.

Jaottelin kulmat lyhyisiin, sisäänpäinkiertäviin ja ulospäinkiertäviin. HJK preferoi selvästi sisäänpäinkiertäviä kulmapotkuja, kuten alla olevasta kuvasta nähdään:




Melkein 2/3 HJK:n kulmapotkuista annettiin sisäänpäin kiertävinä. Mielenkiintoista on myös tarkastella erilaisten variaatioiden frekvenssiä vastustajien mukaan.


Taulukosta nähdään, että HJK:lla oli selvästikin erilaisia taktiikoita eri vastustajia vastaan. Osan lukemista selittää tietysti sattuma, sillä kulmapotkujen määrät vaihtelevat melko paljon. Lahtea vastaan kaikki kulmat annettiin sisäänpäinkiertävinä ja Ilvestä vastaan yli puolet ulospäinkiertävinä. Sen sijaan Kemiä vastaan lähes puolet kulmista pelattiin lyhyinä. Näin selkeitä trendejä ei varmasti selitä pelkkä sattuma, vaan valmennus on varmastikin ohjeistanut vastustajakohtaisesti käyttämään erilaisia kulmakuvioita.

Mihin HJK:n kulmat annettiin?


 

Nämä luokittelut ovat melko karkeita ja subjektiivisia, sillä kaikista tilanteista ei tosiaan ollut kunnollista kuvamateriaalia ja osassa valitsin mielestäni lähimmän vaihtoehdon näistä neljästä. Uskoakseni esimerkiksi takatolpalle suunnattuja kulmia oli luultavasti hieman enemmän kuin mitä yllä on esitetty.



















Näistä ei voi tehdä yhtä selviä johtopäätöksiä taktisista valinnoista kuin kulmatyypistä (sisäänpäinkiertävät, lyhyet ja ulospäinkiertävät), koska luokittelujeni subjektiivisuuden lisäksi jakaumaan vaikuttaa potkun onnistuminen (eli päätyikö se lopulta sinne, mihin oli tarkoitus).

Maalit ja laukaukset


Katsotaan lopuksi vielä, miten laukaukset ja maalit jakautuivat eri vastustajia vastaan. HJK:n 16 kulmapotkutilannemaalista 3 tehtiin Kemiä vastaan. Lahtea vastaan Klubi ei sen sijaan onnistunut kertaakaan.



Tilastot: Veikkausliigan InStat-tilastot  & Ottelukeskuksen videomateriaali

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti